Kuviani

Reissuissa on toisinaan tullut otettua enemmänkin kuvia. Niihin pääsee käsiksi joko teksteissä olevista linkeistä taikka sitten tästä.

Translate

5.1.2014

Kauden 2014 avaus

Kausi tuli tälle vuodelle sitten vihdoin avattua, paljon tosin aikaisemmin kuin viime vuonna. Kelit ovat olleet kalastuksen suhteen loistavat, mutta aikaa ei vain ole ollut. Poltteita kylläkin ja niitä purkamaan oli päästävä heti kun siihen siunaantui mahdollisuus.



Pohdittiin tosin tuota avausta, että suunnatako merelle haukea pyytämään vai tähtäisikö sateenkaarirautuihin lampitouhuisssa. Päädyttiin Villen kanssa lopulta lampikalaan ja suunnattiin sunnuntai aamuste Storträskiin heittäämään kierrosta.

Kävin kopasemassa Villen shellin kahvion kautta kyytiin ja suunnattiin lammelle. Hämärä oli juuri taittumassa alta pois, kun saavuttiin rantaan. Hetki siinä taivasteltiin nuotiopaikalla ennen kuin suunnattiin heittopaikoille. Sain juuri kutakuinkin siimat suoraksi neljännen heiton verran ja silloin tärähti. Tuollainen n.1,5kg kirjolohi haaviin ja kausi avattu. Saas nähdä oliko sitten liian hyvä alku tulevalle vuodelle.



Tästä jatkettiin kiertämistä ja sain vielä toisen kunnon tällin perhoihin. Mutta tätä en ylös saanut. Jatkoin matkaa Villen jäädessä jälkeen. Kävin kiertämässä luvat muilta paikalle saapuneilta ja ilokseni totesin näiden olevan kunnossa, tahnaankin oli yhdelle porukalle kala iskenyt ja hetken päästä nousi toinenkin. Muilla oli ollut hiljaista. Hiljais elo kyllä hiipi itsellekin kalojen suhteen ja koko lammelle myöskin.

Tuo tahna porukka sai tuona hetkenä, kun aurinko hieman pilkisti niin 3 kalaa ylös, muuten piteli todella hiljaista. Puolen päivän aikaan hävisi kaikki pintomiset ja yhtään havaintoa ei kaloista näkynyt.



Lammelle alkoi kerääntymään hieman aavemaista usvaa joka valtasikin osan rannoista makean näköisesti. Kaloja ei kuulunut ja päätettiin lopulta luovuttaa tämä touhu. Kausi oli kuitenkin omalta kohdalta mukavasti avattu.



Hauki jahti merellä olisi saattanut tuoda enemmänkin tapahtumia, mutta se jää arveluksi. Tutuilla oli kuitenkin ollut varsin hyvä haukireissu samaan aikaan, kun itse olimme tuolla lammella. Keli olikin oikein oiva tuohonkin touhuun, mutta ehkä tässä sitten kerkeää itsekin jossain kohtaa tuota luupäätäkin kalastamaan.

Nyt on tosin sääimmeiset manannut pakkasia tulevan, joten josko tuo talvi tuolta nyt sitten kuitenkin tulee ja siirtää sitten perhostusta eteenpäin.

Tässäpä sitä taas tekstiä, muutaman kuvankin kera ja tutun linkin.