Kuviani

Reissuissa on toisinaan tullut otettua enemmänkin kuvia. Niihin pääsee käsiksi joko teksteissä olevista linkeistä taikka sitten tästä.

Translate

16.4.2013

Nukarin avaus 2013

Tervehdys jälleen.

Tovi vierähtänyt edellisestä tekstissä, mutta eipä tässä isoja ole tapahtunutkaan.

Kalassa on tullut piipahdettua pariin otteeseen, Tainionvirralla käytiin muutaman tunnin pikapisto tekemässä Aapon kanssa, pääsiäisen jälkeen tiistaina. Pieni toive korreista oli, mutta paikan päälle päästyämme mittari oli tiputtanut elohopean -10 asteen tietämiin, joten aika nihkeät oli kelit sumarointiin. Reippaan kolmen tunnin aikana ei juuri isoja tapahtumia ollut, 1 tärppi ja pintakäynti. Rauhassa sentään sai olla ja mukavaakin oli.

Sitten tuli myös avattua kalastus kausi Nukarilla, vaikka ilman tuloksia meni tämäkin. Kävin kuitenkin paikalla piipahtamassa sunnuntaina ja sain seurailla ainakin hetken aikaa saukon touhuja ja testailla välineitä.

Lisäilin tänne muutaman kuvan nukarilta ja tainiolta.

Tässä myös videoon linkki