Kuviani

Reissuissa on toisinaan tullut otettua enemmänkin kuvia. Niihin pääsee käsiksi joko teksteissä olevista linkeistä taikka sitten tästä.

Translate

25.7.2014

Karkkilassa 24.7.2014

Eilen tuli vielä piipahdettua karkkilassa Ahdin kanssa, joka oli jälleen palannut kotimaan kamaralle, eipä ole hetkeen nähty.

Soiteltiin jo tuossa kun reissussa olin ja sovittiin lopulta, että mennään karkkilaan tuhlaamaan päivää hieman kalastuksen parissa.

Tavattiin masuunilla kuuden pintaan aamulla ja osteltiin siitä luvat. Sit suunnaksi pitkälän tutut mestat. Hellettä oli luvattu ja siltä se myös tuntui jo heti aamusta.

Käveltiin kisoista tutulle kolmos-nelos poolin rajalle ja lähdettiin siitä valumaan pikkuhiljaa alas päin. Sain alkuun yhden pienen hauen ylös, siis todella pienen n. 20cm max. Muuten pitelikin hiljaista, pieni harri kävi pyörähtämässä perhojen perässä, mutta muuten sai laavulle asti tiputtaa ennen lisä tapahtumia. Täältä Ahti sai hetken kontaktin kirjoloheen ja pikkuisen alempaa pikku harrin.



Pidemmälle ei pitkälää kalastettu, vaan suunnattiin keskustan alueelle. Täältä ei isoja tapahtumia tullut, itselle yksi varma kirjolohi kontakti, mutta muuten piteli hiljaista. Päätettiin käydä syömässä abc:lla hieman evästä ja siirtyä sitten Katlalle kalaan.

Autot parkkiin sääpallojen luo ja kohti jokea, tämä itselleni uusi paikka tällä alueella, muut olenkin jo kolunnut läpi. Hienoa paikkaa silmän kantamattomiin, jos jokea alas katseli. Varsin houkutteleva paikka kalastella, vaikka hellettä olikin jo päällä ihan riittävästi.

Lähdimme alavirtaan kalastellen ja yrittäen etsiä kontakteja kaloihin. Löysin muutaman pienen ahvenen montuista, samoin teki Ahti. Särkiäkin löytyi ahventen seasta, muuten piteli hiljaista.



Ahti löysi kuitenkin jo taimen kontaktin yhdestä kuohusta, mutta tiputti sen saman tien. Jatkettiin alas päin aina välillä istuskellen ja jutellen kuulumisia. Ehdin jo hyvän matkaa Ahdista alas päin, kunnes Ahti huikkasi, että tulehan haavilla jeesaamaan. Ahti oli saanut koukutettua 39cm taimenen kovasta virrasta ja kävin sen haaviimassa tuolta pois.



Sitten paineltiin vielä haaralle asti alas ja jäätiin siihen sitten toviksi istuskelemaan. Tunti siinä puhellessa vierähti kunnes jatkettiin sitten takaisin ylös päin. Tuosta käytin yhden pienen taimenen ylhäällä ja samoin teki Ahtikin. Ahti keräili kamoja ja minä kävin vielä hieman ylempää kokeilemassa, löysin yhden 25-30cm taimenen vielä siiman päähän. Sitten koluttiin takaisin autoille ja purkamaan kamoja.

Sovittiin lauantaiksi uutta reissua ja kohteeksi valikoitui Vantaankoski. Helle kalastustahan tuo tulee varmasti jälleen olemaan, mutta se kalan saanti ei aina ole se jutun suola.

Tässä linkki vielä karkkilan reissun kuviin, samoin myös kesäkuun aikana nukarilla kuvattuihin.

Lasten kanssa Oulunjärvellä.

Kesäloman toinen osio oli pyhitetty lapsille ja heidän kanssaan touhuamiseen.

Mitäs muutakaan sitä tehtäisiin, kuin käytäisiin kalassa. Isänsä lapsia.

Piipahdettiin oulunjärvellä niin perus ongella kuin myös uistelemassa. Kovin luottavaisia ei paikan ihmiset olleet kalojen suhteen, mutta ei se hirveästi haitannut.

Ongella lapset saivat useita ahvenia ja särkiä, jopa niin kovalla tahdilla, etten itse kerennyt juuri onkimaan. Hyvä että ehti toiselle madon laittaa, niin toinen nosti kalaa veneeseen. Kivaa tuo tuntui olevan.

Uistelu keskittyi haukeen, jotta olisi tapahtumia eikä tulisi lapsille tylsää. Tuo taimenen uistelu on kuitenkin hieman työläämpää touhua saaliin saannin osalta. Haukea saatiinkin reilut parikymmentä kappaletta, ohessa tuli myös ahvenia ja kuutisen kappaletta kuhia. Joten hieman jäi taas mietityttämään nuo höpötykset, ettei kaloja olisi. Ei kuulemman verkolla saa niin, ei sitten muutenkaan. Meillä ei kuitenkaan ollut kuin 2 vapaa vedossa pikku painoilla, mutta silti löysimme jotain. Mitään suuria kuhia ei löytynyt, paikallahan tuo alamitta on 45cm, ja nuo mitä saatiin olivat 42-46cm välissä kaikki. 2 alamitan ylittävää, mutta nekin pääsi jatkamaan uintia. Samoin hauet saivat uida vapaana irroituksen jälkeen. Lapset hieman noita haukia pelkäsivät, mutta ei se fiilistä laskenut.

Tuossa sitten vielä linkki kuviin. ja osa tässä alla.

Meltausjoki 2014

Tulipa heitettyä tuo reissu jo jokin aikaa sitten, vaikka onkin hiljais eloa täällä pidellyt. Tuntuu että on kauhea kiirus koko ajan, eikä kerkeä kirjoittelemaan höpinöitä tänne.

Startattiin perjantaina 6.6 kohti Meltausta kahdella autolla, toinen täältä pk-seudulta ja toinen Mietoinen-Raisio akselilta. Tavattiin hirvaskankaan abc:lla ja siinä sitten kaffea naamaan ja matka jatkui kohti määrän päätä.

Saavuttiin sitten lauantaina rovaniemelle jossa kauppareissu ja sieltä sitten mökille.

Kasailin mökillä pinturivehkeet kasaan ja muutenkin kevyellä vehkeellä oli tarkoitus kalastella harria ja mahdollista siikaa. Vesi oli vain ylhäällä kun saavuttiin ja aurinko paahtaa porotti kuumasti taivaalta. Sain kuitenkin käytettyä heti kättelyssä harrin ylhäällä, joten ihan kohtalainen alku. Vesi tosiaan huilasi rantapolulla pajukkojen ja metsän välissä osittain, joten mitään helppoa kalastusta ei ollut odotettavissa.



En nyt ala päivittäistä raporttia enään kirjoittamaan, mutta hiukan täytyy reissusta vielä purkaa.

Serkkupoika pyrki kalastamaan myöskin perholla ja häntä siinä hieman avitin, mutta kun ei löytynyt oikein mitään eloa mistään päin jokea perhoihin, niin tuskastuuhan sitä. Virveleillä sällit nosteli muutaman hauen viikon aikana ja itse sain pikku harria useampia. Suvannoissa ei ollut perholla oikein mahdollisuutta kalastaa kunnolla, joten meni hieman naatiskeluksi tuo reissu suurimmalta osalta. Mutta sehän se on loman tarkoituskin.

Kasailin viikon lopussa itselleni vielä streameri tarpeet kasaan ja kävin nakkelemassa niillä hiukan taimenta, jos vaikka joku löytyisi. Löytyihän sieltä sitten se yksi taimekin reissuun, kaunis 47cm täpläkylki joka pääsi jatkamaan matkaaansa joessa kuvausten jälkeen.

Mikään järisyttävän kalaisa reissu tuo ei ollut, liekö syynä tuo veden korkeus ja sen lasku viikon aikana (tippui n.40cm) Mutta niihän se yleensä on, että paremmat kelit alkaa kun itse poistuu paikalta.

Tässä vielä hieman kuvia reissusta ja loput tämän linkin takaa.