Kuviani

Reissuissa on toisinaan tullut otettua enemmänkin kuvia. Niihin pääsee käsiksi joko teksteissä olevista linkeistä taikka sitten tästä.

Translate

5.8.2013

Nukarilla katselemassa

Tässä on taas tullut piipahdettua kiertelemässä Nukarilla erinäisiä kertoja. Pääasiassa valvonnan puitteissa, toki hieman on kalastettukin. Samalla tuli katsastettua Virhon toteuttamaa kunnostusta joka jatkuu vieläkin. Näistä voipi lukea esim. täältä.



Soraa löytyi rannalta ja myöskin koskesta, vaijeritkin asiallisesti merkitty. Hienoa työtä pakka myöntää. Ilmeisemmin myös ylemmäskin on tulosta vielä kuormallinen kutusoraa.

Koskessa vesi on ollut todella alhaalla, mutta näillä main huomattavan kirkasta ja näkyviäkin kaloja on päässyt toisinaan kalastamaan. Tosin millään järkyttävän hyvällä syönnillä eivät kirjolohet ole olleet. Vaikka kalaa kyllä koko alueelta löytyy kohtalaisen runsaasti, kunhan vain muistaa ronkkia kivien aluset tarkasti läpi.



Pieniä taimenia joutuu toisinaan kyllä irroittelemaan koukusta ja mukavana lisänä tällekin kesälle ovat olleet muutamat harjukset joita on vastaan tullut. Näitäkin päässyt toisinaan ihan näkyvänä kalana lirkkimään. Koko tosin ollut 25-35cm, mutta kiva huomata näitäkin olevan vielä.

Sitten on tullut räpsittyä satunnaisia otoksia pokkarilla ja niistä tässä muutama.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti