Kuviani

Reissuissa on toisinaan tullut otettua enemmänkin kuvia. Niihin pääsee käsiksi joko teksteissä olevista linkeistä taikka sitten tästä.

Translate

4.9.2011

Tutustumis kierros Namilaan

Tervehdys taaseen.

Elikkä Karkkilaan tuli tutustumisreissu heitettyä tänään aamupäivällä. Tarkoitus oli kahden miehen voimin paikkaan tutustua.

Lupien metsästys tuotti hieman ongelmia, kun tuo lupa-automaatti oli särki. Onneksi puhelimella saa ihmisiä kiinni ja lupa paikalle saatiin ja pitkälään suunnattua.
Alkajaisiksi piti etsiä sitä toista miestä, hävisi kuin pieru saharaan. =)

No okei okei, ei se Mikko minnekään ollu hävinny, opiskelijan rankka vkonloppu otti veronsa ja reissusta tuli vain yhden miehen voimin tehtävä.

Upealta näyttikin paikat, niin kuin monessa paikkaa on mainostettukin. Hieman epävarman mielen kanssa tuli kuitenkin lähdettyä, kun mp reissu olisi todennäköisesti edessä, aivan kuten muissakin paikoissa minne ensimmäistä kertaa eksyy.

Parkkipaikalta suuntasin suoraan uomalle, välittömästi tuli huomattua, että kirkasta on vesi verrattuna Vantaanjoen vesiin. Pientä kalaakin näytti olevan liikenteessä ja pintakäyntejä pikkuharrien osalta näkyi. Itse tuon vantaan joella hyväksi todetun kuulapään siimaan sitaisin ja sitä päätin uittaa. Ei mennyt kuin tovi, niin ensimmäisen kerran siima kiristyi. Särjen pätkähän se sieltä tuli. Likimain samoilta jalansijoilta sain siiman päähän vielä pienen harjuksen. No näillä ei kyllä vielä munia voiteta.

Suunnaksi otin laavun, matkalla tuli ronkittua monen monta kiventaustaa ja kuvetta, mutta ei saalista. Vesi tuntui olevan alhaalla, niin kuin monessa muussakin etelän joessa. Paha tuota tosin on sanoa, kun peruskorkeudesta ei ole tietoa.

Laavun ohitse kuljettuani, päätin jälleen ronkkia kivan näköisiä montun tyylisiä paikkoja. Muutama pienempi tärppi ja yksi irroitettavaksi päätynyt harjus tästäkin.
Ylöspäin suunnaten, löytyikin jo syvempiäkin monttuja. Sekä ensimmäinen kontakti kirjoon. Ylös asti tuo ei ikinä saapunut, mutta kalaa sentään löytyi. Ajattelin että menen koskiosuuden ylös ja sitten suuntaan autolle, kun tutustumassahan tässä ollaan.

Upeita paikkoja matkalla olikin ja juuri kun olin päässyt "pääte pisteelle", iski kirre siimaan, ei kovinkaan pirteänä kaveri ollut. Aika kesysti tulikin viereen irroitettavaksi, haaviakaan ei tapaukseen tarvittu, kun niin rauhalliseksi vetäisi itsensä. Tuollainen reilu kilon kala arviolta. Tämä toi pienen innostuksen piikin ja päätin vielä hetken matkaa suunnata eteenpäin.

Muutaman heiton jälkeen kela rääkäisi kerran ja toisen. Isompi kirre kiinni, juuri kun sain haavin käteeni ja nostin vapaa hieman ylemmäksi, jotta saisin kalan lähelle, niin ilmava pomppu ja sinne men. Pienehkön kiroilun tuotti tämä tapaus, olisi ollut liki main sen 2kg. Harmikseni koko reissu tuli hoidettua ilman kameraa ja tämä EI tule toistumaan. Olisi ollut hienoja maisema kuvia, sekä muutama kirre kuvakin otettavissa.

Tällä kertaa ei siis uusi paikka tehnyt tuttua mp reissua, vaan olisi myös tuottanut ruokakalankin jos niitä ottaisin kotiin vietäväksi. Kaikki kun pääsevät jatkamaan menoaan omilla reissuillani. C&R ja muutkin saavat nauttia.
Taatusti tulee palattua Karkkilaan, oli upeaa vaihtelua Vantaanjoen sameudelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti